Helsinki Midnight run!

Selvisin hengissä maaliin. Se oli tärkein tavoite tällä kertaa. Tiesin että kaverini asettama tavoite juosta alle tuntiin on meille liian kova. Joten sanoin olevani tyytyväinen jos päästään alle 1.05 ja loppuaika oli 1.04,43! Hurraa! Hieno tapahtuma kyllä, ihanasti kannustajia lähes koko matkalla ja Helsinki on kyllä kauniina noin pimeänä. Harvoin 10km mennyt noin mukavasti. Tosiaan tullut normaalia vähemmän juostua tänä kesänä kipeiden penikoiden takia. Torstaina kipu oli hirvittävä, tyhmänä juoksin silloin vielä 6km lenkin vaikka kyyneleet valuivat silmistä. Lenkin jälkeen pitelin kylmää jaloilla ja yritin hieroa, kipu jatkui vielä perjantaina. Perjantaina menimme siskoni luokse juhliin, joiden teemana oli: ei mitään erityistä syytä juhlia. :D Mahtava ilta, lähdettiin vielä tanssahtelemaan Järvenpään yöhön ja takaisin siskoni luona oltiin vasta 03.00. Seuraava päivä vietettiin mukavasti siskon luona.

Runiin startatessa jaloissa tuntui hyvältä. Kipua ei tuntunut oikeastaan ollenkaan. Vasta n. 7km kohdalla alkoi minua ottaa henkeen aikalailla, mutta aikamoinen kilpailijaluonne täällä, joten loppuun asti kuitenkin kiristettiin vauhtia. Maalissa sitten kädet täristen äkkia astmapiippua nassuun ja kohti kotia. Olimme jättäneet auton WTC talon parkkihalliin ja hallille tultaessa WHAT?! Kaikki ovet lukossa ja meidän auto sen sisäpuolella. Tovin siinä kierrellessä ja soitellessa totesimme ettei autoa tulla tämän illan aikana saamaan. Joten eikun junaan ja julkisilla kotia. Kotona yhtäkkiä alkoi kova pahoinvointi, päänsärky ja palelu. Palelin niin että menin nukkumaan kahden peiton kanssa ja kuumavesipullo kainalossa. Outoa, joku kropan ilmoitus olevansa väsynyt?!

 No sunnuntaina kävin sitten kevyesti crossfit salilla pyörimässä. Tein leukoja, jee 3x2 ja mitä nyt palloilin ja rullailin jalkoja auki. Maanantai aamuna oli hyvä fiilis joten lähdin aamulenkille. N. 2km jälkeen tajusin kuitenkin että TAAS penikat huutaa apua. Mietin jo soitanko poikaystävän hakemaan kesken lenkin, mutten kehdannut herättää toista. Joten kyyneleet silmissä välillä kävellen ja välillä hölkäten selviydyin juuri ja juuri kotiin 7km retkeltä. Varasin siitä sitten samantien lääkärin. Järvenpään Terveystalossa minua odotti lääkäri joka röhnöttäen istui odotushuoneessa ja katsoi telkkaria. Kun pääsin hänen huoneeseensa, voisin vannoa että haistoin vanhan viinan. Lääkäri siinä sitten kyseli otetaanko röntgen ja haluanko kipulääkettä?! Sinähän se lääkäri täällä olet. En minä tiedä. Joten sain torstaille ajan röntgeniin ja Voltaren kipuvoide reseptin. Ohjeeksi tuli myös antaa jalkojen nyt levätä kunnolla. Poikaystäväni kannatti ehdottomasti tätä lepoa joten yritän nyt tämän viikon ainakin olla rasittamatta jalkoja. Kamalaa, olen nyt puolikkaan päivän ollut urheilematta ja tuntuu että sekoaisin. Mietin miten täytän iltani kun poikaystäväkin tekee iltavuoroa koko viikon. Mitä syön? Enhän voi syödä normaaleita määriä kun en kulutakkaan. Ahdistavaa! Tunnustan, kyllä minussa joku urheiluhullu elää... Onko kellään vastaavia kokemksia? Mikä auttoi penikoihin? Entäs tähän pakkolepoon? Urheilu on kuin huumetta, en pysty olemaan ilman.